– Kyllähän se uskomattomalta tuntuu, että tässä tekee vieläkin samoja juttuja. Ja ala edelleen porskuttaa. Hirveän kiva. Moni ala on häipynyt 80-luvun jälkeen kokonaan ja uusia on tullut, Laila Snellman pohtii.
Moni asia on toki muuttunut myös mallibisneksessä radikaalilla tavalla.
Snellman oli 27-vuotias perustaessaan Paparazzin vuonna 1983. Taloudessa meni lujaa. Mallitoimistobisnes kukoisti ja malleilla riitti rahakkaita töitä.
– Suomessa oli Pohjoismaiden suurin vaateteollisuus ja malleja tarvittiin jatkuvasti. Lähetin heitä jo tuolloin myös ulkomaille. Saksassa oli valtavasti töitä. Japaniin, New Yorkiin, Pariisiin ja Milanoon meni meiltä myös paljon malleja.
Kännyköitä ei ollut. Snellman kertoo toimiston buukkaajien etsineen mallejaan milloin mistäkin. Usein soitto Happy Daysiin, nykyiseen Teatteri-ravintolaan, osui oikeaan. Discot olivat kuuminta hottia. Juhlia ja rahaa riitti. Alettiin puhua supermalleista.
– 80-luku oli monella saralla mielestäni aivan erityinen, huikea vuosikymmen. Ilmapiiri vapautui ja nuoret alkoivat tehdä juttuja. Ensimmäinen kaupallinen radio, Radio City, City-lehti ja Image aloittivat. Koiviston tulo presidentiksi pitkän Kekkosen kauden jälkeen oli ratkaisevaa. Päästiin pois Neuvostoliiton kainalosta.
Paparazzi järjesti isoja ja maineikkaita juhlia.
– Rakastin juhlien järjestämistä. Kaivohuoneella oli parhaimmillaan 1200 ihmistä. Paparazzin tapahtumat olivat kaupungin puheenaihe.
Juhlien jälkeen iski lama. Edellisen vuosikymmenen rahahanat menivät kiinni, ja Paparazzi oli Snellmanin mukaan konkurssikypsä.
– Rahaa oli todella tullut, mutta myös mennyt. Olin perustanut yrityksen ilman minkäänlaista kaupallista taustaa. Ensimmäistä kertaa piti perehtyä kunnolla yrityksen talouteen eikä vain markkinointiasioihin.
Tekeminen muuttui vakavammaksi ja kiinteitä kuluja piti supistaa. Mutta siitäkin Snellman ja Paparazzi selvisivät.
Onnistumiset kohokohtina
Paparazzin listoilta on noussut kansainväliseen menestykseen useita malleja. Niitä Snellman pitää Paparazzin historian kohokohtina.
– Angelika Kallio oli ensimmäinen. Sen jälkeen tulivat muun muassa Saimi Hoyer (o.s. Nousiainen), Ninja Sarasalo, Pipsa Hurmerinta ja Suvi Koponen.
Snellman oppi tunnistamaan kiinnostavat tyypit. Silmä kehittyi jo oman malliuran aikana, sitten Mallit ry:n puheenjohtajana ja lopulta oman yrityksen vetäjänä.
– Kauneus ei riitä, täytyy olla karismaa. Kiinnitän huomiota ihmisen koko persoonaan. Joku voi olla ihan vielä aivan raakile, mutta tunnistan potentiaalin.
Extreme-laji
Kun otetaan puheeksi tämän päivän mallien koko ja kehopositiivisuusilmiön mahdollinen näkyminen alalla, Snellman vastaa epäröimättä.
– Muotiviikoilla se näy mitenkään. Siellä mallit ovat niin laihoja kuin voi vain olla. Vaatekoot ovat muuttuneet entistä pienemmiksi. Ja mikä erikoista, myös miesten kohdalla. Malleina on nuoria poikia, joilla ei ole juurikaan lihaksia, jotta he mahtuvat näihin vaatteisiin.
Nuorille Snellmanilla on selkeä viesti.
– Toivon, että nuoret ammentaisivat ihanteesta muusta kuin mallialasta. Tämä on extreme-laji. Se on ollut sitä aina.
Yritysten mainonnassa diversiteettiä näkyy Snellmanin mukaan aiempaa enemmän, mutta silloin ei olla tekemisissä huippumuotitalojen kanssa.
– Ulkomailla uutuutena on vanhempien huippumallien käyttö mainonnassa. Sillä varmasti kosiskellaan rahaa käyttäviä vanhempia sukupolvia. Miehille suunnatussa mainonnassa näkyy puolestaan poikia. Nuoret miehet ovat nykyisin hyvin merkkitietoisia.
Virtuaalimaailma pyrkii myös mallibisnekseen
Snellman kertoo, että digitaalistumisen myötä kuvausten luonne muuttui täysin.
– Kun kuvattiin filmille, tilanne oli kuvaajan ja mallin välinen intensiivinen hetki. Kuvia saatettiin ottaa kymmenen rullaa yhdestä asusta. Kuvaa työstettiin pitkään ja luotettiin, että sieltä löytyy täydellinen hetki.
Tekniikan kehittyminen toi tilanteeseen isomman joukon ihmisiä.
– Nyt otetaan kuva ja sitä keräännytään katsomaan monitorin ympärille. Malli jää tällaisessa tilanteessa helposti aika yksin.
Tekoäly ja digitaalisten työkalujen nopea kehittyminen pyrkivät levittäytymään myös mallibisnekseen. Levi’s aiheutti aiemmin tänä vuonna kohua kertomalla, että se alkaa käyttää virtuaalimalleja verkkokaupassaan.
– Ihan hirveää. Meiltäkin on kerran kysytty, voisiko tietyt mallit skannata tällaiseen käyttöön, mutta sehän olisi vahingollista alaa kohtaan, kun oikeita malleja ei enää tarvittaisi. En ikimaailmassa suostuisi siihen. Pelottavaa on myös totutella näkemään koneella tehtyjä ihmisiä, kun kasvoja voidaan käsitellä todella voimakkaasti. Täydellisyys ei ole kiinnostavaa.
Toimiston rooli pysyy
Mallitoimiston ydintehtävä on edelleen sama, mutta tekemisen tapa on muuttunut täysin.
– Etsimme edelleen uusia malleja, koulutamme ja markkinoimme heitä. Mutta se, mikä ennen tapahtui ihmisten kohtaamisessa, tehdään nyt sähköposteilla, videoilla, somella ja whatsapilla.
Paparazzin toimisto oli Snellmanin mukaan iso kuhiseva komentokeskus, jossa henkilökunta, mallit, valokuvaajat ja asiakkaat kohtasivat.
– Mulla on hirveä ikävä sitä aikaa, Snellman huokaisee.
– Ei ollut tietokoneita eikä kännyköitä, mutta tehtiin mielettömiä diilejä. Olen tosi onnellinen, että olen saanut kokea sen.
Laila Snellman vieraana Ylen Puoli seitsemän -ohjelmassa:
